Tekemistä ja tapahtumia veneessä ja satamassa


"Haavikalastus"

Pikkukalojen, kalanpoikasten ja muiden vesielävien kalastaminen haavilla ämpäriin on lähes jokaiselle lapsiperheelle tuttua puuhaa. Ämpärin sisältö tietysti palautetaan mereen heti kun leikki loppuu, jotta seuraavana päivänä voitaisiin kalastaa samat kalat uudestaan.

Eläimet

Matkalla kohdataan paljon sellaista, mitä kaupungissa ei ole. Rauhallisemmista eläimistä on jopa saatu valokuvia; toisinaan käy niinkin että kuvaaja ja eläin lähtevät kohtuullisella vauhdilla eri suuntiin ja kuva jää ottamatta (meillä ei vieläkään ole yhtään kuvaa käärmeistä!)

"Oikeat" tehtävät

Osallistuminen veneen rutiineihin on useimmista lapsista erittäin hauskaa. Pienemmille sopii esim. fendareiden laittaminen ja poistaminen satamaan saavuttaessa ja lähdettäessä, isommat osallistuvat sitten jo mm. ohjaamiseenkin. Huomaa värilliset teipit ratin edessä olevassa kaaressa. Teipit helpottavat ohjeiden antamista oleellisesti ("käännä vähän punaiselle puolelle" on helppo sekä ohjaajalle että navigaattorille).
Maissa "oikeisiin tehtäviin" kuuluu saunapuiden tekeminen. Toinen sahaa, toinen huolehtii ettei halko liiku.

Pelit ja lelut

Meidän veneilyvarusteisiin kuuluu joukko pelejä ja leluja, joita ei kotiin koskaan viedäkään (virallisesti - ne talvehtivat tietysti vinttikomerossa veneastioiden kanssa, mutta kotona niitä ei nähdä), joten uutuudenviehätys on aina taattu.

Veneeseen oikein hyvin sopiviksi peleiksi on havaittu mm. Binary Artsin Rush Hour (kuvassa) ja korttipelit, mm. Uno.

Uimaan

Kesän perusurheiluun voi viritellä uusia ulottuvuuksia veneilytarvikkeilla: Tässä on yhdistetty 50m + 20m köydet lahden ylittäväksi uimaradaksi.

[Lähetä palautetta perhepurjehdussivuista]

[Takaisin perhepurjehdussivujen etusivulle]

[Takaisin Laurin kotisivulle (http://www.aarnio.org/lauri/)]