Lapset mukaan veneeseen: Mikä muuttui ?

-- 0-4-vuotiaat veneessä

Lapset liittyvät miehistöön

Ennen ensimmäisen lapsemme syntymää, vielä vuonna -92, kiersimme saaristoa H-veneellä. Näimme toisissa veneissä lapsia, muttei meillä ollut käsitystä siitä, miten lapsen liittyminen miehistöön vaikuttaisi purjehtimiseen. Voitaisiinko purjehdusta edes jatkaa ? Voiko vauvan viedä veneeseen ? Viihtyvätkö lapset veneessä ?

Vuosi sitten aloin miettiä, mitä oikein oli tapahtunut, mitä on muuttunut verrattuna muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen ?

Ensituntuma oli ettei muutoksia ole kovinkaan paljoa. Tarkemmin asiaa mietittyäni totesin eroja aikaisempaan kyllä olevan. Asiat olivat vain muuttuneet melkein huomaamatta:

• Vene oli vaihtunut suurempaan, jonka valinnassa painotettiin asuttavuutta entistä enemmän.

• Minusta tuli osa-aikainen yksinpurjehtija, sellainen jolla on miehistöä veneessä mutta joka joutuu kuitenkin hoitamaan purjehtimisen yksin. Osa-aikaisesti siksi, että se toinen osa ajasta menee myös lastenhoitoon.

• Matkasuunnitelmien tekeminen vaihtui matkustamiseksi ilman pitkälle ulottuvaa suunnittelemista.

• Purjehtimista ei enään tehdä mihin aikaan tahansa, esim. aikaisemmin harrastamamme yöpurjehdukset ovat pudonneet pois ohjelmasta...

Mikään näistä ei tuntunut minusta ylitsepääsemättömän vaikealta, enkä siten myöskään pitänyt ajatusta kolmannesta lapsesta mitenkään purjehdusta rajoittavana tekijänä. Jouduin kuitenkin harkitsemaan asiaa tarkemmin kun selvisi, että kolmannen lapsen lisäksi saisimme samalla neljännenkin.

Ajatus näistä sivuista syntyi jo keväällä -97, samoihin aikoihin kuin kuulimme saavamme kaksoset. Aikomuksekseni nimittäin oli siirtää kertyneistä kokemuksistamme kirjoittamani kauhutarinat "jälkipolvien" luettavaksi, vaikka tämä kesä jäisi viimeiseksi purjehduskaudeksemme puuhan mahdollisesti muututtua liian vaivalloiseksi. Tähän tilanteeseen ei onneksi päädytty, purjehdukset jatkunevat jälleen ensi kesänä. Siksi onkin parasta aloittaa muiden purjehtijoiden hankkimilla pahoilla kokemuksilla:

Kaksi pientä kauhutarinaa

1. Joitakin vuosia sitten oli eräässä lehdessä kertomus kesälomamatkasta purjeveneellä Ruotsiin, johon sisältyi kuva perheen lapsista apaattisina ja tylsistyneinä istumalaatikon pohjalla pidemmällä matkapurjehdusosuudella. Vanhemmat olivat kuitenkin tyytyväisiä, olihan matkan tavoite saavutettu, oli kierretty talvella kartalle piirretty reitti aikataulun mukaisesti.

2. Eräässä satamapaikassa vieresämme oli vene, joka oli lähes saman kokoinen kuin omamme. Veneessä oli hieman lastamme vanhempi taapero, jonka vanhemmat olivat hyvin uupuneita lapsen kanssa purjehtimisen rasittavuudesta. Kertoivat laittavansa veneen myyntiin ja luopuvansa harrastuksestaan lapsen takia.

Nämä tarinat ovat kauhistuttanut minua aina. Mielestäni veneilyharrastuksen tulisi tarjota jokaiselle miehistön jäsenelle jotakin, etteivät sen enempää lapset kuin aikuisetkaan saisi veneilystä tarpeekseen (haluten viettää loppuelämänsä kaukana merestä!). Asennoitumalla muuttuvaan tilanteeseen oikein päästään varmasti helpommalla, vaikka kaikki veneessä olijat varmasti joutuvat tekemään kompromisseja.

Aikoinaan päädyimme ensimmäiseen retkiveneeseemme, siihen H-veneeseen, sen mukavien purjehdusominaisuuksien takia. Ensimmäisen synnytyksen ja samalla seuraavan kesäloman lähestyessä aloimme epäillä, että perhevene pitäisi kuitenkin valita hieman toisenlaisilla kriteereillä. Asuttavuutta pitäisi ehkä painottaa enemmän. Laskeskelimme hieman, minkä verran tarvitsisimme tavaraa mukaan neljän viikon lomalle vauvan kanssa ja mietimme miten käytännön toimet veneessä hoidettaisiin. Totesimme, että kokkaamisen tai vauvan pesemisen aikana ainakin olisi hyvin ahdasta.

Tulos: H-vene myytiin ja tilalle ostettiin Finn Express 83, Eivind Stillin piirtämä hyvin purjehtiva perhevene (aluksi pelkäsin, ettei käytettävissä olevalla lisärahoituksella olisi saanut minkäänlaista venettä, joka sopisi asumisen lisäksi myös purjehtimiseen. FE83 osoitti tämän pelon kuitenkin turhaksi).

Totuuden nimissä on sanottava, ettei H-vene mitenkään täysin mahdoton olisi ollut. Sitä markkinoitiin 70-luvulla urheilullisena veneenä, joka sopii kilpailemisen lisäksi "nelihenkisen perheen lomanviettoon". Varmasti näin onkin, ainakin kauniilla säällä. Ensimmäinen lomamme elokuussa -93 oli kuitenkin viileä ja sateinen.

Cruising with children-kirjassa on kappale veneen valinnasta ja sen vaikeudesta. Lukiessa kannattaa pitää mielessä, että kaikki on suhteellista: Vaikka 36-jalkainen vene voikin olla pieni maailmanympärimatkailtaessa, mahduimme me kuusi kuitenkin kiertämään kesäloman ajan saaristoa 8.3-metrisellä veneellä (n. 28 jalkaa). Vaikkei vene turhan tilavakaan ole, niin sillä mahtuu kuitenkin monelle väylälle ja monen sillan alta, minne isommalla veneellä ei olisi menemistä.

Viimeinen "FE83-kesämme" v.1998 oli viileä ja kosteahko - vaikkei satanutkaan koko ajan, niin jokseenkin jokaisena päivänä kuitenkin. Kesälomapurjehduksen pituudeksi tuli 35 päivää ja kotiin palattaessa laadittiinkin jo suunnitelmia isomman veneen hankkimiseksi.

Ongelmaksi meinasi muodostua se, että lähes kaikki seuraavan kokoluokan veneet on suunniteltu enintään neljän ihmisen mukavasti asuttaviksi. Useammallekin sopiva, monessa suhteessa erinomainen kompromissi löytyi yli puoli vuotta kestäneen hakemisen tuloksena: Targa 101 on 10.10 metrinen (n.33 jalkaa), Hans Groopin piirtämä todellinen perhevene. Sukulaisuus H-veneeseen näkyy mielestäni selvästi vedenalaisissa linjoissa, sekä veneen mukavassa käytöksessä merellä.

Pieni vauva pärjää veneessä ihan hyvin, kunhan vain saa hoitoa silloin kun sitä pyytää (ja kuten tiedämme, vauvat eivät ole kovin halukkaita odottamaan, vaan "asiat on saatava kuntoon heti"). Useimmiten vauvat matkustavat sisällä nukkuen, toisinaan ulkoilevat vauvapelastusliiveissä istumalaatikossa.

Koska vauvan yleisin tarve on nälkä, ja toisaalta rintamaidolla elävän vauvan syöttämiseen ei isä kelpaa, niin yllättävän nopeasti saatoin huomata olevani istumalaatikossa purjehtimassa yksin. Tätä tapahtuu tietysti myös yllättävissä tilanteissa, silloin kun sitä vähiten kaipaa - jos esimerkiksi päätetään nostaa spinnu, niin rauhallisesti nukkunut vauva päättää herätä syömään hetkeä ennen pakollista spinnujiippiä.

Seuraus: Spinnulla purjehditaan aikaisempaa vähemmän, koska koko ajan täytyy varautua vajaamiehitykseen siirtymiseen.

Yksin luovittaessa itseskuuttaava fokka on todella hyvä kapine (pieni selitys lienee paikallaan, koska olen tavannut huomattavan paljon purjehtijoita jotka eivät tunne itseskuttaavan periaatetta: Fokan skuuttipiste pääsee vaihtamaan puolelta toiselle maston edessä olevaa skuuttikiskoa pitkin. Skuuttikulmasta kulkee yksi skuutti etukautta istumalaatikkoon, jolla säädetään purjetta riippumatta siitä, kummalla puolella venettä se on [Tähän pitäisi kyllä saada kuva!]).

Itseskuuttaavassa fokassa on kyllä huonotkin puolensa: Ainakin meidän veneessämme (FE83), jossa skuuttikisko oli kiinnitetty keulapiikin päälle, aiheuttaa fokan vaihtaminen puolelta toiselle kovan äänen, joka helposti herättää keulapiikissä nukkuvat lapset (muuten päiväunien aika olisikin oikein hyvä hetki nauttia purjehtimisesta).

Seuraus: Fokkaa tulee käytettyä aikaisempaa vähemmän, olemme jopa luovineet pelkällä isolla. Onneksi purjehdittaessa ei yleensä ole kiire.

Lasten kasvaessa tilanne helpottuu. Pienet lapset (1-3v) tarvitsevat vielä suhteellisen paljon valvontaa ja tukea purjehduksen aikana (eniten tietysti silloin, kun keli on hankalampi). Ainakin meidän perheessämme vasta 4-vuotias on pystynyt nousemaan itsenäisesti portaita pitkin sisältä ulos (putoamatta; 2-vuotiaskin pääsee tuurilla ulos itse).

Toisaalta lasten lisääntyessä tilanne saattaa kehittyä toiseen suuntaan: Pari lasta ulkona ja pari pienempää sisällä työllistävät melkein kokonaan molemmat vanhempansa, mistä seuraa etteivät molemat kädet ole aina vapaina purjehdusta varten. Onneksi venettä voi yleensä ohjata myös jaloilla, pinna polvien alla :-)

Aikaisemmin oli mukavaa selailla karttoja jo talvella ja suunnitella reitinvalintoja seuraavaksi kesäksi. Karttojen selaileminen on tietysti mukavaa yhäkin, mutta jättämällä reittisuunnitelmien tekeminen matkalla tehtäväksi säästyy suunnitelmien muuttumisen aiheuttamilta pettymyksiltä.

Vuosien kuluessa matkasuunnitelmimme on tehty ainakin seuraavia muutoksia:

• Säät ovat vaikuttaneet liikkeellelähtökynnykseen aikaisempaa enemmän. Täysi-ikäisen miehistön kanssa ei ole niin mahdoton asia, jos merenkäynti avaa kaapin oven ja astiat lentävät ulos kaapista, kuin jos merenkäynnin vaikutuksesta motoriikaltaan vielä horjahteleva 1-vuotias lentelee pitkin venettä vastaavasti (ja koska 1-vuotias ei alunperinkään ollut kaapissa, pääsee hän lentelemään vapaammin jo kevyemmässäkin kelissä ;-)

• Olemme joutuneet menemään lähimpään kaupunkiin ostamaan jotakin, jota välttämättä tarvitaan, tai käyttämään lasta läkärissä, tms.

Peruskysymys tässä asiassa on mielestäni se, lähdemmekö kesälomalle purjehtimaan vai matkustamaan ? Lasten kanssa jälkimmäinen voi muuttua kaikille tuskalliseksi, ellei kaikki, ml. säät, onnistu 100% odotusten mukaisesti. Aikuisten on nimittäin helpompi saada itsensä itsensä uskomaan, että purjehtiminen on aina hauskaa (niinkuin onkin!), kuin saada lapset uskomaan sama asia.

Ensimmäisen lähestymistavan mukaisesti onnistutaan sen sijaan lähes aina. Mutta vasta matkan aikana selviää missä paikassa mainittu "onnistumisen suorittaminen" tapahtuu.

Vuonna -92 lähdimme yleensä viikonlopuiksi pursiseuran saareen (siis ollessamme vielä lapseton pariskunta). Veneen pakkaaminen tapahtui aina perjantaisin töiden jälkeen, liikkeelle lähdettiin auringon vielä ollessa ylhäällä. Perille tultiin pääsääntöisesti vasta puolen yön jälkeen, ja jos joskus rantauduttiin aikaisemmin, niin aina oli kuitenkin aurinko laskenut kun köydet saatiin kiinni saaren rantaan. Näin saatoimme tehdä, koska vuorokausirytmiä oli helppo venyttää suuntaan jos toiseenkin.

Lastenkin kanssa voi purjehtia öisin, kunhan totuttaa lapset nukkumaan matkan aikana (ja mahdollisesti toinen vanhemmistakin on sisällä siltä varalta, että pienet lapset tarvitsevat hoitoa). Kummallista kyllä, aikaisempaan verrattuna eroksi muodostui se, ettei purjehdusta jatkettu yöhön asti, vaan se aloitettiin yöllä - joko lasten käytyä nukkumaan tai sitten aamuyöllä, jolloin perhe heräsi ja aamupalaa syötiin juuri uuteen paikkaan saapumisen jälkeen.

Kaksosten syntymän jälkeen, eli 1997, ei yöpurjehduksia kertynyt yhtään. Muuten olisi saattanut jäädä omat yöunet kokonaan väliin. Sittemmin yöllä liikkumista on taas harjoitettu jonkin verran.

[Takaisin perhepurjehdussivujen etusivulle]

[Takaisin Laurin kotisivulle (http://www.aarnio.org/lauri/)]