Veneen peiteteline

Kahdelle viimeisimmälle veneellemme olen rakentanut maassa seisovan, puisen peitetelineen. Noin kuuden talven kokeiluilla ja kokemuksien kautta tämä nykyinen "versio 2.2" on nyt (talven 2002-2003 jälkeen) saavuttanut ilmeisesti pysyvän muotonsa.

Systeemin tavoitteena on ollut suojata vene siten, että

Kuvista selviää telineen yleisrakenne:


Telineen sisällä oleva vene on Targa 101, ulkomitoiltaan 10.10m*3.1m. Kaarien väli on siis hieman yli 2m. Telineen harjakorkeus on n. 4.5m, joten tuulen tullessa sivulta on kuorma melkoisen suuri.

Ylemmässä kuvassa olevat vihreät pressut ovat raskaita, lähinnä tuulen rauhoittamiseksi laitettuja, reikäisiä, 5*7m käytöstä poistettuja lainapeitteitä. Niiden alla on tavallista tukevampaa materiaalia oleva kevypeite (6*10m), joka muodostaa varsinaisen suojan ylhäältä päin tulevalta vedeltä. Pelkkä kevytpeite ei kestä pitkään tyynemmälläkään paikalla, kaksinkertaisella peittelyllä saavutetaan ainakin kolminkertainen pressujen käyttöikä. Tuplakerrokset pressuja myös pienentävät peitteisiin (alapuolelle) kertyvän kondenssiveden määrää.

Yläkuvasta näkyy myös viimetalven viimeisin parannus: Vihreiden pressujen yli kulkevat tukilaudat, jotka painavat päälimmäisen pressun reunan alas. Nämä laudat on sidottu kiinni useammalla narulla, mitään läpiruuvauksia ei ole käytössä, mutta systeemi toimii: Aikaisemmin, tuulen puhaltaessa suoraan takaa, päälimmäisen pressun reuna nousi keskeltä riittävästi ja lumi pääsi pressukerrosten väliin.

Rakenteesta tarkemmin

Teline koostuu kuudesta kaaresta (veneen poikittaissuuntaiset osat), jotka säilytetään kesäisin kokonaisina. Kaaret on tehty 50*50mm puutavarasta filmivanerisin vahvikkein. Kaaret on numeroitu keulasta lukien:

Veneen pitkittäissuuntainen puutavara on joko 50*50mm (kulmissa) tai 21*95mm lautaa (viistotuet ja maarajassa olevat pitkittäiset, joiden päällä kuormalavat makaavat kivilastissa - kts. kuva ankkuroinnista alla). Viistotukien pääasiallinen tarkoitus on jäykistää rakennetta: koko teline koostuu, niin pitkälti kuin mahdollista, tavallaan kolmioista jotka on liitetty toisiinsa. Toissijaisesti ylhäällä olevat viistot laudat antavat lisätukea pressulle ja sallivat suurehkon kaarivälin.

Kaikki pitkittäiset osat kiinnitetään kaariin 10mm pulteilla, joita sitten tarvitaankin aika reilu pussillinen (vihje: pitkä 17mm hylsy akkuporakoneeseen kiinnitettynä jouduttaa kokoamista kummasti - vain loppukiristys täytyy tehdä käsin). 90 asteen kulmilla olevat liitokset puuosien välillä, esim. kaaren ja harjan liitokset, on tehty käyttäen 50*50*50mm rakennuskulmarautoja, joissa oli valmiina 10.5mm reiät pultteja varten (sellaisia sai ainakin aikaisemmin biltemasta)

Huom. Sivuilla olevat pitkittäiset 50*50 puut ovat siis suoria kaarten 1-3 ja 3-6 välillä. Kolmosen kohdalla on mutka (ei näy kunnolla kuvassa), mutka on pyöristetty pressun kulumisen minimoimiseksi.

Telineen ankkurointi

Teline pysyy paikallaan omalla painollaan vain kun ei tuule. Tuulessa pysyy, ellei päällä ole pressuja, mutta mitäpä hyötyä siitä silloin olisi. Muissa olosuhteissa pressujen kanssa tarvitaan ankkurointia, jota on oltava riittävästi. Ensimmäisinä talvina jouduin kesken talven lisäämään painoja, viime talven kokemusten perusteella näyttää siltä, että viisi kuormalavaa, jokaisella 3-4 kiveä pitää telineen paikallaan.

Kivipainojen lisäksi telinettä pitää paikallaan myös veneen paino: Ainoa paikka jossa vene ja teline ovat suoraan kosketuksissa toisiinsa on 4. kaaren alatukilauta, joka pujotetaan kölin alta telinettä pystytettäessä.

Paikallaanpysyvyys on kokemusteni mukaan erittäin paljon parempi sorakentällä kuin asfaltilla, ehkä siksi että soralla telineen jalat pyrkivät painumaan 2-3cm soran sisään ja toisinaan saattavat jopa jäätyä kiinni maahan.

Jokavuotinen purkaminen ja pystyttäminen

Kokoaminen alkaa pystyttämällä kaaren 2 alaosa veneen alle nojaamaan omiin, alas etuviistoon sojottaviin viistotukilautoihinsa. Seuraavaksi nostetaan kaari 1 pystyyn keulakaidetta vasten, ruuvataan em. viistotuet kiinni kaaren 1 alaosiin ja pujotetaan 50*50 "kulmapuut" paikoilleen (kuva alla). Tässä vaiheessa telineen etuosa seisoo jo varsin tukevasti itsekseen ja muut kaaret päästään kiinnittämään jatkoksi ilman että täytyisi viritellä tilapäisnaruja tms. pitämään telinettä pystyssä.

Kokoaminen ja purkaminen onnistuu yksinkin, joskin operaatio on paljon nopeampi jos apuna on joku toinenkin. Yksi rakentaja kannella ja toinen maassa ojentelemassa osia vähentää kiipeilyaikaa kummasti.

Muutoksia vuosien varrella

Kaikki sellainen, mikä ei ole oikein toiminut, on tullut muutettua tai korjattua. Muistiinpanoja muutoksista, ettei jokaisen tarvitsisi toistaa aivan kaikkia samoja virheitä:

Telineen ensimmäinen versio oli pienempi, FinnExpress 83:lle tarkoitettu. Sen kaaret tehtiin kakkosnelosesta (5*10cm), joka on kyllä turhan raskasta ja kallista puutavaraa tähän tarkoitukseen. Paino haittaa lähinnä telineen pystytyksessä, mutta talvella siitä on hyötyä, teline pysyi paikallaan vähemmillä painoilla tai suojaisessa paikassa kokonaan ilmankin painoja.

Versiossa 1 pitkittäiset osat kiinnitettiin vielä naulaamalla, eli ollenkaan hyvä systeemi.

"Versio 2.0" tuli siis tehtyä 5*5cm tavarasta. Ensimmäisenä talvena kevyemmän materiaalin vaikutusta ei tullut riittävästi kompensoitua, varsinkin kun teline otti helpommin tuulta reilusti korkeamman laitakorkeuden ja suuremman leveyden takia. Tärisevän ja siirtyilevän peitetelineen ankkurointi paikalleen jälkikäteen, joulukuisessa talvimyrskyssä, ei sitten olekaan ollenkaan hauskaa.

Seuraavaksi talveksi ("2.1") lisäsin alas, maarajaan, laudat kaarien 5-6 välille, laitoin kuormalavat päälle ja kiviä (n.15kpl) lavoille. Taisi olla kovin tuulinen talvi, koska painoa piti lisätä kesken talven.

Versioon 2.2 tuli lisättyä edellisen kaltaiset painosysteemit myös kaarien 3-4 välille. Samalla vaihdoin osan kaarten alapäässä olevista, veneen poikittaissuuntaan viistoon kulkevista tukilaudoista. Alkuperäiset olin tehnyt hukkapaloista, mutta tukevampi tulee kun laittaa tuet mahdollisimman pitkistä laudoista (kts. kaaren 3 alatuentaa, joka kulkee veneen ali).


[Lähetä palautetta peitetelinesivusta]

[Takaisin Laurin veneprojekteihin]